Helsingin kaavoitus on uuden edessä
Helsingin valtuustostrategiaan on kirjattu varmasti kaikilta poliitikoilta hurraa-huutoja keräävä ”viherryttäminen” sekä huomio latvuspeittoon ja vettäläpäiseviin pintoihin.
Liian pitkään Helsinkiä on rakennettu ajatuksella, että tiivis ja korkea kaupunki erillään luonnosta on ilmastolle parasta. Uuden ajan ekoajatteluksi puetun urbanismin hengessä Helsingistä on tuotettu tiivistä ja kivistä miljoonakaupunkia, jonka katuja ja kivisiä aukioita eivät kesällä puut varjosta eikä syksyllä putoavat puiden lehdet sotke. Pahinta on, että tämän ajateltiin olevan myös viherryttämistä. Tuloksena on saatu Jätkäsaaren ja Kalasataman kaltaisia tasakattoisia betonimassoja, joissa yhden, vielä rakentumistaan odottavan viheralueen on katsottu hoitavan kaikki viherryttämisen vaatimukset.
Uuden tutkimustiedon, mm. latvuspeiton ja vettä läpäisevien pintojen, nivominen ilmaston kannalta tehokkaimpaan viherryttämiseen laahaa Helsingissä vielä perässä. Helsingin kaavoitus ei nimittäin juurikaan kyseenalaista nykyistä tiivistä kaupunkirakennetta, pihakansia eikä vankkaa uskoa viherkattoihin ilmastoviisaassa kaupunkisuunnittelussa, vaikka tutkimukset osoittavat, että tarvetta kyseenalaistamiseen ja uuteen ajatteluun olisi.
Ilmaston lämpenemisen ehkäisyssä tutkimusten mukaan paremmaksi ilmaston – ja varmasti myös kaupungin asukkaan - kannalta on nimittäin osoittautumassa talojen ja puiden/pensaiden/viherkenttien sijoittelu lomittain. Euroopan Neuvoston 3–30–300 ohjenuoran mukaisesti jokaisen ikkunasta pitäisi olla näkyvissä kolme puuta, kaupunkialueella 30 % viheralueita ja jokaisen asukkaan matka lähimpään puistoon tai suurempaan viheralueeseen pitäisi olla enintään 300 metriä. Tämä on huomattava parannus joitain vuosia sitten Helsingissä vallinneeseen ajatukseen 15 minuutin kaupungista, jossa kohtuullisena matkana lähiluontoon pidettiin 15 minuutin matkaa julkisilla liikennevälineillä. Taisi jäädä lapsiperheiltä ja senioreilta luontokokemukset vähiin!
Lähivihreän - puita ja pensaita joka kadulle! - lisäksi on syytä käydä keskustelua korkeista taloista. Pienkerrostaloista puhutaan valtuustostrategiassa osana kaupungin asuntopolitiikkaa ja monimuotoisia asuinympäristöjä. Huomiotta on jäänyt kuitenkin, että pienkerrostaloilla voidaan tutkitusti saavuttaa sama asukastiheys kuin korkeilla kerrostaloilla. Poliittiset mielipiteet urbaanista Helsingistä määrittävät talojen korkeuksia, vaikka asukkaiden kokemalla viihtyisyydellä pitäisi olla vahva paikkansa suunnittelussa, etenkin kun poliittiset tavoitteet asukastiheydestä eivät vaarannu.
Kaupunkien kehittämisestä ja ilmaston lämpenemisestä tehdään arvokasta tutkimusta alueen korkeakouluissa. Tietoa on paljon tarjolla pieniin ja suuriin asioihin, joilla saadaan parempaa asukasviihtyvyyttä ja tehokkaampia toimia ilmaston lämmetessä. Nyt on aika tuoda uusin tutkimustieto kaupunkisuunnittelun ja poliittisen päätöksenteon pohjaksi.
